Heinola sijaitsee järvien keskellä ja kalastus onkin houkutteleva luontoaktiviteetti Heinolassa. Rautjärvi Valolinnan vieressä on upea kalastuspaikka.
Valolinnan vieressä eteläpuolella on Rautjärven kalastusalue ja luontoreitti laavuineen. Alueen luontopolulle pääsee suoraan Valolinnasta ja saavutat alueen hyvin nopeasti.
Rautjärven kalastusalueella voi kalastaa ympäri vuoden. Alue käsittää yhteensä 13 hehtaaria sekä kaksi järveä, Rautjärven ja Venejärven. Ympäristö muistuttaa erämaa-aluetta ja se sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Heinolan keskustasta. Lähempänä Valolinnaa sijaitsevan Venejärven rantaan on Valolinnalta vain noin kaksi kilometriä kävelymatkaa, Rautjärvelle hieman enemmän.
Alueella on laavuja, nuotiopaikkoja sekä laitureita, joilta voi harrastaa heittokalastusta. Rautjärvellä on lisäksi voi vuokrata veneitä. Rautjärvi soveltuu hyvin koko perheen kalastuspaikaksi. Alueella voi nauttia myös Sataojan luontopolusta. Kalastusaluetta ympäröivät metsät kuuluvat Heinolan kansallisen kaupunkipuiston erämaalueeseen.
Alueen järviin on istutettu kirjolohta, ja muuten siellä viihtyvät yleisimmät sisävesikalamme. Kalastus on rentouttavaa ja mukavaa vapaa-ajan toimintaa Heinolassa.
Tietoa Rautjärven ja Venejärven kalastuksesta
* Rautjärvellä kalastustavat soutu-uistelu, heitto- ja perhokalastus, pilkkiminen ja onkiminen mato- ja tahnasyötillä.
* Venejärvellä kalastustavat heitto- ja perhokalastus, pilkkiminen, onkiminen mato- ja tahnasyötillä.
* Rehuttaminen, kalatäky ja kalojen houkuttaminen ruokintapalloilla on kielletty.
* Kalakanta: istutettu kirjolohi, siika, luontaisesti hauki ja ahven.